maanantai 6. elokuuta 2012

Uudet muuvit.

Heipsan kaikille tasapuolisesti! Jälleen on pienen ihmisen elämässä ollut häppeninkiä siihen malliin, ettei koneella istuminen ja postailu ole ollut ensimmäisenä prioriteettinä. Mm. muutto on runsaasti heristelty syy blogihiljaisuuksille. Mutta! Täällä olen tässä ja tänään, se merkitsee nyt. :) Merirosvomallista tassunlämmitintä parhaillaan tekeillä työkaverilleni.
Kesken on myös suurehko peittoprojekti, jonka aloitin keväällä virkaten pieniä isoäidinneliöitä vanhasta roosasta ja mintunvihreästä langasta. Uskoisin tämän vuoden puolella tämän freesin raitamallisen torkkupeiton/päiväpeiton kohtaavan ensimmäisen syntymäpäivänsä. :)
Virkkasin keväällä saikkuillessani itselleni pitkän ruskanvärisen rönsyilevän kaulahuivin jämälangoista, niin odotan taas syksyä..
Muutossa tottakai langat (tai oikeastaan kuvassa hippaloivat vain 7-veljestä-lankani, kaikki muut hengailevat vielä vaatehuoneeni pimennoissa) saivat erityistä huomiota; siispä imuroin jokaisen lankakerän niiden tultua pakkasesta partsiltani, ei hassumpi päähänpisto.

Pari randomia piirrustustani.
(Olen ollut mieltynyt pitkän aikaa muoti-ilmiöksikin muodostuneihin Jeffrey Campbellin Lita-malliston kenkiin ja tämä piirrustus onkin mallistonlisäyksiä mielikuvitukseni toimesta.)
Vaikken itse sinisestä niin perustakkaan, niin silti tämä väri miellyttää silmääni. Ja toistakin. :)
Kokeilen myös parhaillaan vanhojen trikoopaitojen kierrätystä loihtimalla niiden suikaleista itselleni mattoa.
Tein myös tummanpunaiset palmikkoneulesukat entiselle lukioaikaiselle opettajalleni (hän piti niistä kovasti) ja kahvihuuruissa unohdin kuvata luomukseni. :D Mieltäni kuitenkin ilostuttaa uudet freesit ideat, tilaukset ja värit joita aion niissä käyttää. Lähitulevaisuudessa perehtykäämme niihin paremmin! -M

4 kommenttia:

  1. Hehee, on kiva nähdä, että jollain muullakin on valtaisat määrät 7-veljestä lankaa.... mä en kyllä ole koskaan niitä imuroinut :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kehua tuota merirosvo juttua. Aivan sairaan makeen näkönen.
    Ja on muuten ihan kunnioitettava määrä lankakeriä :)

    VastaaPoista
  3. Oi mitkä ihanat lankakasat! Mulla oli samantapanen projekti, tilastoin kaikki 7-veljestä 1-väriset lankani ja niitä oli yli 3 kg... puhumattakaan kaikista MUISTA langoista :)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitoksia kohteliaisuuksista te ihanat ihmiset! Langat ovat jänniä, niitä vähän tuppaa kertymään! "Oijoi, uusi värisävy tullut myyntiin, jos mie ihan pari kerää vaan vien kotiini..." :D Lankaa tosiaan löytyy tästäkin asunnosta enemmän kuin laki sallii..

    -M

    VastaaPoista

Hei sinä, joka halajat kirjoittaa anonyymisti, en suosittele sitä edes kädenlämpöisesti. Pyydän nöyrimmiten sinua, kommentoijaa, kuittaamaan kommentin tunnistettavalla nimellä/nimimerkillä. :)