maanantai 28. joulukuuta 2015

Joululahjasukat ja muita tekemisiä

Heips hei!

Kävin tuossa joulun tietämillä reissussa nelisen päivää ja olin lähtiessäni aika huolissani riittääkö lankapitoinen tekeminen koko reissulle. :D

Tuo musta pötkö on edelleen keskeneräinen kaulaliinani, sen viereisistä langoista tein nuo alla olevat säärystimet, sinisen ja vihreän sävyistä aloitin visioni mukaiset sukat vaikkei saajaa olekkaan vielä tiedossa ja vasemmanpuoleisen pussukallisen virkkasin yhteen projektiini. *Marsumayhem kuvassa lukee, koska meinasin sen julkaista toisessa blogissani, mutten sitä sitten kuitenkaan tehnyt.

Oli aika pitkään mielessä tämä väriyhdistelmä ja tuolla aaltokuviolla nimenomaan. Säärystiminä sukulaiselleni, joka näitä värejä käyttää muutenkin pukeutumisessaan.

Voi käyttää miten päin haluaa. Tuollaista pikkupalmikkohässäkkää tein resoreihin ja hieman muunneltua helmineuletta nuo raidat. Langat 7-Veljestä sinappia ja Jannea kanervan sävyssä.

Nämä menivät myös joululahjoiksi. 7-Veljestä kummassakin, toinen raitaversiota toisen ollessa vain fuksiaa. Koot 47 ja 36. Raidalliset perusmallia vahvistetulla kantapäällä ja fuksioissa pari pikkupalmikkoa koristeena ulkosyrjissä. Sain kuvaterveiset lahjojen saajilta jouluaattona ja olivat kovin mielissään, mikä tietenkin on todella mukavaa. :)

Äitini oli esittänyt toiveen valkoisista unisukista ja tälläiset tein. Oma muunnelma Kerttu-mallista ja on kuulemma käytössään oikein passelit. Kokoa 39-40 puhtaanvalkoiset ja 7-Veljestä nämäkin.

Kuvat napsittu kiireessä, ei valitettavasti ole parempia tarjota.

Yksityiskohta äitini luota eteisestä, jossa on "vierasvaroina" omakotitalon perustarpeita, eli jalanlämmittimiä. Kaikki miun tekemiäni. :)

 Mielestäni kaunis seuraus ulkopakkasesta välieteisessä.

Ja ekstrana vielä jouluaaton silmämeikkini. Oranssia ja pinkkiä. Oranssi on minulle tosi normaali luomiväri ja joulun kunniaksi lykkäsin mukaan neonpinkkiäkin. Vaikkeivat kyseiset värit juuri jouluiset taida ollakkaan. :D

Kukaan ei taida olla yllättynyt, etteivät miun sukkapuikot humise tyhjyyttään tälläkään hetkellä..

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei sinä, joka halajat kirjoittaa anonyymisti, en suosittele sitä edes kädenlämpöisesti. Pyydän nöyrimmiten sinua, kommentoijaa, kuittaamaan kommentin tunnistettavalla nimellä/nimimerkillä. :)