sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Astetta kummallisempi virkattu projektipussi

Heipsis!

Voisin alkuun kertoa hieman neulomis- ja virkkuuaiheisia kuulumisia. Olen parisen viikkoa sitten törmännyt termiin "neulepodcast" ja sen myötä löytänyt Youtubesta aivan mahdottoman paljon niin kotimaisia kuin muunmaalaisiakin podcastaajia, jotka videoillaan käsittelevät juuri neulomis- ja virkkuuaiheisia tekemisiänsä ja puhuvat kaikesta näihin liittyvästä. Termi "podcast" sinällään taitaa tarkoittaa vain "radiotyyppistä" lähetystä, mutta termiä on ihmisten toimesta laajenneltu ja siihen liitetään nykyään vlogitkin. Aivan innoissani olen katsonut näitä neulomus- ja virkkuuvlogeja ja inspiroitunut aivan mahdottomasti aloittamaan ties mitä projekteja (*köhköh parhaillaan kuusi projektia kesken köhköh*)! Amerikkalaisissa katsomissani vlogeissa huomattavan paljon tuntuu olevan pinnalla "projektipussit", joita näkyykin olevan vaikka minkälaisia. Monesti näkemäni projektipussit ovat olleet kankaisia ja aivan ihanilla printeillä varustettuja. Projektipussia siis käytetään muun muassa säilömään keskeneräisiä neulomusprojekteja, esimerkiksi keskeneräinen villasukkaluomus tai muu tekeillä oleva luomus. Ehkä kivannäköinen projektipussi vähentää mahdollista keskeneräisten töiden tuottamaa ahdistusta, en tiedä. :D Itse harvemmin moista ahdistusta poden jos ei ole deadlineja luomuksille.

Sain sitten kesken erään vlogin katselun todella mukaansatempaavan idean ja heti kaivoin lankalaatiokoistani sellaiset langat, joista olen jo pidemmän aikaa halunnut päästä eroon, mutten ole keksinyt niille käyttöä. Tälläisiä lankoja oli esimerkiksi parin-kolmen akryylilangan jämät, paksuja ja jokseenkin epämääräisiä villalankoja ja muitakin jämälankanöttösiä tuli tähän kokonaisuuteen upotettua.

Tässä kierrättelin kaapeistani isommasta pahvista leikkaamaani levyä, keltaista normaalia printtipaperia ja joitain tarroja mitä löysin. En hirveästi panostanut pohjan siistiin ulkomuotoon, koska sitä tuskin tulee juurikaan nähtyä enää kassin päästyä käyttöön. :D

Halusin treenailla krokotiilivirkkausta ja köröttelin 6mm koukulla menemään. Kassin kantokahvaan käytin 5mm virkkuukoukkua, jotta se olisi tiiviimpi. Kahvaan lisäsin myös epämääräiset keltaiset pampulat kummallekkin puolelle...koska voin. :D

Isoon kassiin hukkuisi helposti irtonaiset sukkapuikot, joten tein erikseen tälläisen "penaalintyyppisen" pussukan yhtä lailla jämälangoista, joista tahdoin eroon. Käytin 5mm koukkua ja lanka on pääosin kolminkertaista tiiviin pinnan saamiseksi (ja jämien upottamiseksi :D ).

Tämä "penaali" on hieman pidempi kuin 20cm sukkapuikot, joten ne mahtuvat vallan hyvin muiden tilpehöörien kanssa sinne.

Harmillisesti valaistus on niin voimakasta, että syö väriantoa kuvissa, mutta ehkä saatte kuitenkin kiinni värimaailmasta ja sen villiydestä. :)

Tässä tälläinen lavastettu tilanne, miltä pussi näyttää käytössä. Sinne varmaankin mahtuisi 150g lankakeriä ainakin seitsemän pystyyn, tilaa siis on hieman reilumminkin.

Olen kyllä tyytyväinen tähän kokonaisuuteen, osittain jopa inhokkilangoista syntyi jotain kivaa, joka tuo hymyn huulille ja mikä sen mukavampaa. :)

Lankaa tosiaan kului itse pussiin 406g ja "penaaliin" 123g, yhteensä siis  529g tuli käytettyä lankaa pois laatikoista. Tuli kyllä hyvä mieli kaikin puolin! :)

Tässä joitain lankoja mainittuna jota käytin näihin. Erityisesti tuo Ice Yarnssin Cocktail hand dyed wool toi minulle päänvaivaa, se ehti yli vuoden heilua lankalaatikoissani kolmen 100g kerän voimin, koska lanka oli niin epämääräistä. Kun se saapui minulle haisi siinä todella vahvasti väriaine ja pesin lankavyyhdit kolme kertaa käsin viileässä vedessä. Vuodessa loputkin pienet väriaineen hajut olivat hävinneet, mutta silloin pestessäni lankavyyhtejä olin huomannut sellaisenkin, että lanka päästi ihan älyttömästi väriä! Nyt olen niin onnellinen, että sain nekin käytettyä projektiin, joka jää minulle itselle ja tuskin lanka pääsee tuottamaan enää ongelmia nykyisessä olomuodossaan. Projektipussi on minulla vain kotikäytössä ja tuskin sitä tarvitsee alkaa pesemään ainakaan lähitulevaisuudessa.

Mielelläni virkkailen ja luon tämänkaltaiseja uniikkeja pussukoita lisääkin, nyt kyllä tosin menen laittamaan ranteeseeni kylmähauteen, vimmainen paksun langan virkkaus aiheutti hieman vastalausetta... :D Muitakin valmistuneita luomuksia on jo putkahdellut sitten viimepostaukseni, kirjoittelen niistä erikseen.

-M

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Luomukset tammikuu-maaliskuu 2017 ja myös projektikuvia!

Heips hei!

Ihan ensimmäiseksi vinkkaan, että minä ja yritykseni olemme nykyisin myös Instagramissa, jossa postailen suurimmilta osin käsitöihin liittyviä kuvia ja söpöiltä lemmikkikuviltakaan ei voida välttyä! Nimimerkkini on  tmimerilyra_11 .

Kuulkaa täällä on kolkuttanut omatunto kerran jos toisenkin tämän blogin suhteen! Nyt vihdoin kerkesin oikein ajatuksen kanssa kokoilemaan tämän vuoden neulomusmääriä ja luomusten kuvia tähän mennessä. Poiketen viimevuoteen nyt tosiaan tuore, marraskuussa perustettu yritykseni on pitänyt minut jokseenkin kiireisenä ja neulomustahti ei ole ollut ihan sellainen kun olisin toivonut. Toisaalta ainahan sitä tuumii että pitäisi enemmän sitä ja pitäisi enemmän tätä. Olisin tyytyväinen jos menisi tänä vuonna 13kg lankamäärä rikki tekemieni luomusten tiimoilta. Tässä nyt koottuna blogissa aiemmin julkaisemattomia tuotoksiani.


Sinapinvärisestä Nallesta ystävälleni joululahjahuivi.

Tämä olikin hieman erikoisempi tapaus, sain asiakkaalta tilauksen, jossa minua pyydettiin päällystämään heidän eteisen penkkinsä tyyny uudelleen. Yllä "ENNEN"-kuva ja alla "JÄLKEEN".

Asiakas oli hyvin tyytyväinen ja satuin vielä ihanassa paikallisessa kangaskaupassa, Tyykipuodissa, käydessäni löytämään asiakkaan eteisen mattoon sopivan kankaan! Oli hauskaa käyttää ompelukonetta pitkästä aikaa.

Projektikuvaa..

Nämä ovat myös Tyykipuodista, jos olisi ollut resursseja olisin ostanut varmaan kassillisen nappeja. Siellä ne olivat niin ihania. *sydän*

Joitakin viikkoja sitten paikallisella lukiolla järjestettiin käsityökirppis ja minä ja yhtä lailla neulootikko ja lankahullu ystäväni mentiin haukkana kiertelemään sinne. Minäkin tein vaikka mitä lankalöytöjä ja superedullisesti! Kirppislangat pakastan aina pidemmän aikaa ennen käyttöönottoa ja kerin ne uudelleen siisteyden ja muun varmistamiseksi.

Vironvillaa, Teetee Pallasta, Miamia ja bambulankaa + muutamaa muuta villalankaa. :)

Tuli hirveä hinku tehdä itselleni kirjoneuletta tälläisellä kuviolla. Adlibriksen kolmesta Woolista nämä. Tuli yhden lempisukistani! Kantapään jälkeiset kavennukset sijoitin jalkapohjaan.

Aika kivat tuli vaikkei yksikään näistä väreistä ole ehkä "se omin" värini. :D

Tässä vielä hieman vaiheessa.. Dropsin Eskimo -langasta tuloillaan valtava, haarniskamainen tuubihuivi. Inspiroiduin Game of  Thronesista ja Viikingeistä ja tuumin että tälläinen huivi voisi näyttää oikein kivalta nahkatakinkin kanssa... :) Parempia kuvia on tarkoitus ottaa ja muutenkin kuvia käytössä tästä.

7-V Polkkaa ja yksiväristä

Novitan Sateenkaarta

Novitan Vaahtokarkkia ja yksiväristä 7-V

Adlibris Wool Tealia ja Sinappia

Novitan raitalankaa

Novitan polkkaa ja yksiväristä 7-V

Novitan raitalankaa

Adlibris Wool Hot Pink ja Socki musta-harmaa kirjavaa

7-V keltaista ja fuksiaa

7-V vauvan sukat

Adlibris Wool Hot Pink lasten sukat

Olen kyllä ollut tyytyväinen noihin Adlibriksen Wool-lankoihin, pesussa ovat tuntuneet ihan hyvin kestävän ja hiljattain sitä tuli muutama uusi värikin markkinoille. :)

Tässä oli useamman päivän rupeamaa..


..kun tein ystävälleni tilauksesta äidille ja tyttärelle "talviteemaiset" sukat. Novitan 7-V ja oma suunnittelu.

Projektikuvaa, Novitan Venla Naturen Punatulkkua. Ohutta lankaa, mutta muinaista 7-V Punatulkkua ikävöidessäni tartuin tähän oikein hanakasti. 


Ylipolvensukat tästä näpertelin itselleni. Tuntui kyllä ihan loputtomalta projektilta langan ohkaisuuden vuoksi ja yleensä kun neulominen on sellaista suhteellisen meditatiivista niin nämä olivat kyllä aikamoiset anger managementtisukat! :D Kolmesti taisin puikotkin vaihtaa matkan varrella josko muuttuisi mieluisammaksi tekeminen. Valepalmikkoa monta riviä kulkee tuolla takaosassa.



Regian Fluormaniasta valtavan suuri huivi, josta on vielä paremmat esimerkkikuvat ottamatta. Myyntiin tulossa, hieman vielä vaiheessa tämä. Näköjään pitäisikin useammasta luomuksesta ottaa lisäkuvia..

Tähän mennessä tänä vuonna on lankaa tullut jalostettua neuloen tai virkkaamalla yhteensä 3 281g. Kymmenen kiloa siis jäljellä vielä tuohon itseasettamaani tavoitteeseen.. :D

-M